Prahaaaa

6 06 2009

Halloota.

Nyt on sitten nähty eräs keskieuroopan kaiketi näteimmistä kaupungeista, eli Praha. Matkaan lähdettiin Bayreuthista puolalaisen Kalinan autolla perjantaina, auto täyteen 5 henkilöllä pakattuna. Prahaan saapui Suomesta lentokoneella myös Ari(-Pekka). Prahassa vietettiinkin sitten rattoisa viikonloppu. Sää ei ollut mitenkään mukava, joka päivä satoi. Mutta silti kaikki meni hyvin ja hauskaa oli. Lauantaina päästiin Arin kanssa tsekkiläisen Pavelin ja hänen 2 kaverinsa järjestämälle pubikierrokselle, jossa tutustuttiin aitojen tsekkiläisten illanviettotapoihin. Eli turistibaarit kiersimme kaukaa. Sunnuntaina iltapäivällä auto starttasikin sitten taas kohti Bayreuthia, jossa oltiin illasta takaisin. Eli melko pikainen reissu, mutta hyvä sellanen. Seuraavassa taas kuvallisia ilmestyksiä Prahasta.

- Jouni

Kun Prahassa sataa oikein kovasti, voi tiellä ajaa myös vesiliikennekulkuneuvoilla.

Kun Prahassa sataa oikein kovasti, voi tiellä ajaa myös vesiliikennekulkuneuvoilla.

Prahan kaupunkimaisemaa hallitsee futuristinen tv-torni, joka on suoraan kuin jostain scifi-leffasta.

Prahan kaupunkimaisemaa hallitsee futuristinen tv-torni, joka on suoraan kuin jostain scifi-leffasta.

Tv-tornin kylkeä pitkin kiipeää muutama vauva, eli tilataidetta Prahasta.

Tv-tornin kylkeä pitkin kiipeää muutama vauva, eli tilataidetta Prahasta.

Seuraavassa tilataideteoksessa kaksi miestä kuseksii vastakkain johonkin lätäkköön. Patsaat myös liikkuivat ja vesi (?) virtasi, joten joku on todella nähnyt vaivaa.

Seuraavassa tilataideteoksessa kaksi miestä kuseksii vastakkain johonkin lätäkköön. Patsaat myös liikkuivat ja vesi (?) virtasi, joten joku on todella nähnyt vaivaa.

Pingviinien marssi jonnekin. Taustalla kultakattoinen Prahan kansallisteatteri.

Pingviinien marssi jonnekin. Taustalla kultakattoinen Prahan kansallisteatteri.

Kuvassa Prahan ruokaravintoloiden ylivoimainen ykkönen: Jan Paukert. Aivan huippuja leipiä ja muita herkkuja. Eli kun kaipaat Prahassa huikopalaa tai aamupalaa, suuntaa ehdottomasti tänne! Liike löytyy kansallisteatterin läheltä, samalta kadulta keskustan suuntaan.

Toiminnot

Tietoja

Yksi vastaus

27 06 2009
Ari (-Pekka)

Pakko vielä hehkuttaa tuota Jan Paukertia sen verran, että siellä oli myös yksi halvimmista oluista. Taisi olla sen 40 tai 50 senttiä ja muistaakseni vieläpä Kozelia. Tosi kurjaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.